Lapland O Week jatkui Urupään nopeassa ja nautinnollisessa suunnistusmaastossa avotunturien keskellä. Nopea ja avonainen tunturi oli monelle osallistujalle mieleinen ja kehuja satoi ratamestari Olli-Markus Taivaiselle sekä kartoittajille Anssi Koirikivelle sekä Tommi Uusimäelle. Aurinkoinen sää piti tunnelman hyvänä ja hulppeat maisemat suoraan tapahtumakeskuksesta Kaunispään huipulta jäi mieleen

 

Suominen vei sekuntitaistelun valtiaissa, Nurmi nappasi toisen voittonsa

Erämaan Valtias sarjassa nähtiin todella mielenkiintoinen kilpailu, kun kärkitaistelussa oli kolme miestä aivan loppumetreille saakka. Koko kisan hyvää vauhtia pitänyt Tampereen Pyrinnön Aleksi Sorsa hyytyi pahasti raastavaan nousuun viimeisellä kilometrillä ja Helsingin Suunnistajien Miika Suominen kiri hyvällä reitinvalinnalla ja kevyemmällä askeleella niukkaan voittoon. Ero miehet saivat toisiinsa sekunnin 17,9km ja 95 minuutin suorituksen jälkeen. Aikaisemmat päivät voittanut Lauri Nenonen ei jäänyt kauas ollen kolmas 6 sekuntia voitosta. 

Naisissa SK Pohjantähden Kirsi Nurmi oli nopein 12km radalla voittaen tiukassa sekuntikampailussa Sanna Kauppilan vain neljällä sekunnilla. Kalevan Rastin Siiri Silvennoinen oli kolmas 4.19 Nurmen perässä. 

Viikko jatkuu välipäivällä ja seuraavan kerran suunnistetaan 3.8. keskimatkaa Luttojoen varressa ja Kaunispään rinteillä”

 

Tulokset, kuvat ja väliajat

GPS-seuranta