Lapland O Weekin Valtiassarjat alkavat maanantaina – Touko Seppä hakee vauhtia nuorten MM-kisojen lähestyessä

Lauantaina ja sunnuntaina on jo kilpailtu Lapland O Weekillä Ylläksen tunturimaisemissa. Maanantaina, keskiviikkona ja torstaina mukaan liittyvät myös huippusuunnistajat Erämaan Valtiaiden ja Valtiattarien sarjoissa.

Toista kertaa järjestettävä  rentä suunnistustapahtuma Lapland O Week on pyörähtänyt käyntiin Ylläksellä viikonloppuna. Noin 1000 suunnistajaa on jo kilpaillut eri mittaisilla radoilla lauantaina ja sunnuntaina. Viidestä erilaisesta suunnistuspäivästä koostuva viikko jatkuu vielä maanantaina, keskiviikkona ja torstaina.

Kolmena viimeisenä tapahtumapäivänä mukaan tulevat myös huippusuunnistajat Erämaan Valtiaiden sarjoissa.

Valtiutta tavoittelemaan lähtee myös Turun Suunnistajien 19-vuotias Touko Seppä, joka haki vauhtia jo Lapland O Weekin kahtena ensimmäisenä päivänä normaalisarjoissa. Lauantaina suunnistettiin Mettonpahikon maastossa Äkäslompolojärven pohjoispuolella Karilassa ja sunnuntaina Maisematien varressa Aurinkorinteiden läheisyydessä.

– Olen tykännyt kyllä suunnistaa täällä. Ekan päivän Mettonpahikko oli kyllä omanlaisensa hieno maasto. Hirveän monesta paikasta ei löydy tuollaisia karttoja. Tykkäsin kovin paljon. Toisena päivänä oli perinteisempää tunturinrinnesuunnistusta, tunturista tavoitettu Seppä totesi sunnuntaina.

Erämaan Valtiaiden sarjassa Seppä lähtee vertaamaan vauhtiaan huippusuunnistajiin. Kovavauhtiset kilpailut toimivat hyvänä valmistautumisena syyskuun alussa Turkissa käytäviin nuorten MM-kilpailuihin.

– Juhannuksen alla meni tikku jalkapohjasta läpi, ollut sen kanssa parantelemista. Viimeiset kaksi viikkoa olen hyvin pystynyt treenaamaan. Valtiaskisat toimivat kuntopuntarina nuorten MM-kisoja ajatellen. Tietää sitten, pitääkö jotain korjausliikkeitä tehdä, Seppä kertoo.

Turkissa nuoren miehen tavoitteena on päästä mitaleille.

– Varsinkin maastomatkoilla mitalit ovat tavoitteena. Sprintissä kovimmat junnut ovat ihan miesten tasolla.

Ylläksellä Lapland O Weekin valtiaiden sarjoissa kilpaillaan maanantaina pitkällä matkalla, keskiviikkona keskimatkalla ja torstaina keskimatka yhteislähtönä.

Miesten Valtiaiden sarjassa Seppä pääsee haastamaan suomalaisia huippusuunnistajia kuten tämän vuoden MM-kisakävijöitä Miika Kirmulaa (Kalevan Rasti) ja Olli Ojanahoa (Helsingin Suunnistajat). Mukana on Sepän lisäksi kolme muutakin nuorten MM-kisoihin suuntaavaa nuorta miestä: Akseli Virtanen (Kouvolan Suunnistajat), Lauri Syrjäläinen (Helsingin Suunnistajat) ja Topias Arola (Paimion Rasti).

Myös naisten Erämaan Valtiattarissa nähdään maajoukkuemenijöitä. Tämän vuoden MM-kisakävijöistä mukana ovat Marika Teini (Kalevan Rasti) ja Venla Harju (Tampereen Pyrintö). Nuorten MM-kisoihin lähtevistä vauhtiaan testaavat Hanne Hilo (Espoon Suunta) ja Salla Isoherranen (Kirkkonummen Lynx).

Maanantaina Erämaan Valtiaat ja Valtiattaret kilpailevat Ylläksen Tunturijärven maastoissa kello 13 alkaen. Kilpailusta tulee nähtäville GPS-seuranta Lapland O Weekin verkkosivuille osoitteeseen www.laplandoweek.com

Maanantain Erämaan Valtiaiden lähtöluettelot: 

https://navisport.fi/events/9513a74e-64b8-403a-b0e5-47341d8ebdaf/registrations/230759c2-45bf-446d-9a52-f771bf856285